Geenit rakastaa juttelua ja jakamista

Aikuisen ihmisen DNA riittää kiertämään maapallon ympäri sellaiset 2,5 miljoonaa kertaa. (Yksi metri tästä tulee perittynä hedelmöityksen hetkellä). Ja vain 1,5% tästä huikeasta pötköstä on varattu geenien tekemiseen.

Mitä hemmettiä ne 98,5% tekee?

Tämä loppu on varattu kommunikaatiolle. Geenit RAKASTAA juttelua. Ne puhuu toisilleen koko ajan. Kertoo miten niillä menee, mitä ne on just nyt tekemässä, miltä maailma näyttää niiden näkökulmasta, mikä sujuu kehnosti, mitä ne aikoo tehdä seuraavaksi, mitä ne on keksiny ja mistä voisi olla apua muillekin, miten voisi jakaa resursseja jne...

Ja tähän hommaan on varattu se DNA:n 98,5%. Siellä mobilisoituu mikroRNA nimisiä juttusia, jotka hoitaa tätä kommunikaatiota. Ja aivan joka suuntaan. Aina kun geeni alkaa tehdä jotain, se mobilisoi melkoisen ison armeijan mikroRNA:ta liikkeelle kertoakseen kehon kaikille muillekin geeneille mitä hänellä on meneillään, jotta muutkin voi varautua parhaalla mahdollisella tavalla ja saada tilanteesta kaiken irti.

Esimerkiksi: Syöt ruokaa. Maksan solut havaitsee minkälaista sapuskaa on tulossa ja alkaa valmistautua. Geenit purkautuu histoneistaan, DNA:sta löytyy juuri oikea kohta, jolla saadaan aikaan se geeni, joka tarvitaan kyseista ruokaa varten. Ja samaan aikaan kyseinen geeni lähettää hillittömän lauman mikroRNA:ta liikkeelle kertoakseen kaikille muillekin elimille mitä se on huomannut. Aivot, munuaiset, haima, perna, kilpirauhanen... kaikki saa tiedon mitä on meneillään jotta he voivat myös alkaa valmistautua. Osa odottelee haavi auki milloin muiden prosessoimat ravinteet saapuu sen luokse, osa valmistautuu prosessoimaan kyseistä ruokaa itsekin. Ja tietenkin jokainen muukin elin lähettää samanlaisen lauman mikroRNA:ta liikkeelle kertoakseen takaisin maksalle (ja kaikille muille) mitä ne aikoo tällä tiedolla tehdä ja mitä heidän käsistään lähtee kohta liikkeelle.

Ja näin informaation valtaväylällä keho keskustelee kokoajan keskenään, jakaa tietoa, jakaa resursseja, päivittää näkemyksiään maailmasta.

Vielä siistimpi juttu on se että mikroRNA ei edes pysy kehon sisällä vaan vaeltaa sen ulkopuolellekin.

Hiki, hengitys... me jaamme myös kanssaihmisten, eläinten ja kasvien ja mikrobien mikroRNA:t. TÄMÄ juttu on erityisen mielenkiintoista paranemisen kannalta. Jos ympäristösi on koko ajan stressaantunut niin se stressaa sinuakin. Geneettisesti. Stressaantuneiden kanssaihmisten mikroRNA:t leijailee sinunkin kehoon ja kertoo sinun elimille että tarviis varautua vaaraan. Ja toisinpäin, kun kuljet metsässä niin puiden, kasvien, mikrobien rauhalliset ja elinvoimaiset mikroRNA:t leijailee sinun kehoon ja kertoo elimille että kaikki on hyvin.

Not too shabby!

Jos koskaan mietit miksi metsä ja luonto rauhoittaa ja parantaa niin tässä yksi selitys. Ja jos mietit miksi jotkin paikat tuntuu ikäviltä "ilman syytä" niin tässä voi olla yksi selkeä syy.

Ollaankohan me ihmiset vedetty aivan reisille tämä elämä? Kun jo geneettisellä tasolla elämä perustuu kommunikaatioon ja jakamiseen niin se laittaa aika toisenlaiseen valoon tämän tavaran hoardaamisen, tiedon panttaamisen, omaisuuden haalimisen vain omaan käyttöön. Ehkä meillä olisi jotain opittavaa DNA:ltamme?

Mitä mieltä olet?

T. Johanna