Keho paranee niinkuin tahtoo - eikä mieli aina ymmärrä

Kun aivoinfarktin jälkeen aloin syödä aivoja parantavia ruokia, ajattelin olevani matkalla kohti erinomaista aivoterveyttä. Sehän oli se ISO juttu - tietenkin - ja se pitää parantaa ensin.

Niinpä niin.

Keholla oli toiset suunnitelmat. Eikä se minun mielipidettä kysellyt. Se ei aloittanut siitä, mikä minusta tuntui tärkeimmältä, vaan siitä, mikä oli tärkeintä.

Se päätti aloittaa jaloista.

Ensimmäisenä parantui levottomat jalat. Sitten yöhikoilu, yöheräily ja snäksihimo (oikeasti en edes pyytänyt näitä enkä tajunnut että niillä olisi merkitystä). Ja vielä hämähäkkisuonet päälle. Aivot ei olleet vielä lähelläkään edes parantumisen aloitusta, mutta keho teki omaa työtään ja tiesi mitä teki. Ja jos minä olisin keskittynyt vain ja ainoastaan aivoinfarktiin, minulta olisi voinut jäädä nämä ensimmäiset parantumiset huomaamatta.

Lisäksi minun korvat on soineet nyt noin 20v. Ja soi jossain määrin vieläkin. Aivoinfarktin parantumisesta innostuneena halusin tietenkin parannella itsestäni tätäkin vaivaa. Ajattelin heti että kun nyt aivoinfarktistakin voi parantua niin onhan tämä korvien soiminen nyt toki PALJON pienempi ja helpompi vaiva korjata. 

Hah! :D

Niinhän sitä voisi kuvitella.

Eipä ollut.

Korvien soiminen on helpottanut huomattavasti, mutta vielä kahden vuoden jälkeenkin vinkuna kuuluu edelleen. Tunnen kyllä korvissani mukavaa, sellaista raikasta ja viileää "poksahtelua" ja aina ääni vähenee ja olen toiveikas ja luottavainen. Mutta... KESTÄÄ KUITENKIN AIKA PALJON PITEMPÄÄN KUIN AIVOINFARKTISTA PARANTUMINEN (hitto vie!).

Voi tietenkin myös olla että jokin toinen keino voisi toimia paremmin, mutta se ei ole nyt tämän tarinan pointti. 

Villakoiran ydin on se, että kun haluaa parantua ja ottaa niskalenkin myös mysteeri- ja parantumattomista vaivoista, pitää ottaa huomioon kehon oma tahto ja rytmi ja järjestys ja elää sen mukaan. Keho haluaa eri asioita kuin mieli, keho priorisoi asioita eri tavalla kuin mieli, keho paranee eri tavalla kuin mieli haluaa.

Eikä se ole ollenkaan väärin.

Mieltä voi ärsyttää ja turhauttaa yksi jos toinenkin kehon muuvi, mutta niissä on syvempi viisaus, syy ja tarkoitus. Ja aina se syy ja tarkoitus on se, että keho tietää huomattavasti mieltä paremmin missä järjestyksessä ja millä tavalla mikäkin asia pitää korjata niin että koko systeemi (keho ja mieli) hyötyy siitä eniten. Esimerksi minun kohdallani tarvitsin parantumiseeni myös paljon unta. Levottomat jalat, hikoilu ja heräily vaikeuttaa nukkumista merkittävästi. Keho korjasi ensin sen, jotta aivoinfarktini sai kaiken sen tilan ja tuen, jota se tarvitsi.

Tadaa!

Keho tietää asioita, joita mieli ei näe ja ymmärrä. Kun puhutaan parantumisesta, mailman paras lääkäri on meillä aina mukana ja sen viisaus on syvää ja suorasukaista.

Mitä arvelet, missä kohtaa sinun kehosi on menossa? Onko sinulla tarina kehon parantumisesta joka meni ihan eri tavalla kuin olit ajatellut?

T. Johanna "joka viikko vähemmän vinkuva" Toivonen